Samalla kartalla 2 -tekstikirja on tarkoitettu suomea toisena kielenä opiskeleville aikuisille maahanmuuttajille. Kirja soveltuu opiskelijoille, joiden tavoitteena on hankkia vahva keskitason kielitaito (tasot B1-B2).
Teksteihin liittyvien tehtävien avulla opiskelija tottuu ilmaisemaan suomeksi ajatuksiaan, kokemuksiaan ja mielipiteitään ja harjaantuu keskustelemaan ja kirjoittamaan eri aihepiireistä. Mukana on sekä asiatekstejä että vapaamuotoisia tarinoita ja haastatteluja eri aihealueilta. Tekstinymmärtämistehtävien lisäksi sanavarastoa laajennetaan sananselitystehtävien avulla. Kirjaan on sisällytetty myös idiomeja ja sanontoja, lauseidenyhdistämistehtäviä ja kielen vaativampia rakenteita harjoittavia tehtäviä. Kirjan lopussa on aakkosellinen luettelo teksteissä esiintyvistä sanoista.
Kirja on jatkoa Samalla kartalla 1 -kirjalle, joka on suunnattu kielitaidossaan kehittyvän peruskielitaidon (A2.2) tasolta kohti toimivaa peruskielitaitoa (B1.1) eteneville opiskelijoille.
* Kuvausteksti saattaa koskea teoksen toista versiota. Kuvauksessa mainitut yksityiskohdat, kuten mahdolliset oheistuotteet, eivät välttämättä ole osa valitsemaasi teosta. Valitsemasi teoksen tarkat tiedot löytyvät alla olevasta ominaisuusluettelosta.
Tuoteryhmä | |
---|---|
Tekijä | Marja-Liisa Saunela |
Teoksen nimi | Samalla kartalla 2 |
Sijainti | Keskusvarasto Lähetetään 1-4 arkipäivässä |
Alanimike | keskitason tekstiharjoituksia maahanmuuttajille |
Kustantaja | Art House |
Painovuosi | 2023 |
Julkaistu | 2017 |
Painos | 3. painos |
Sidonta | Nidottu (pehmeäkantinen) |
Sivumäärä | 174 |
Kieli | suomi |
Kunto | Uusi |
ISBN | 9789518844962 |
Korkeus (mm) | 239 |
Syvyys (mm) | 170 |
Paksuus (mm) | 15 |
Paino (g) | 304 |
Verokanta | ALV 14 % |