Martti Haavio : Suomalaisen muinaisrunouden maailma
”Muinaisrunoutemme välittää meille tietoja kalevalaisesta kulttuurista, suomalaisesta sankarikaudesta, josta historia on vaiti."
Klassikkoteos Suomalaisen muinaisrunouden maailma ilmestyi ensimmäistä kertaa vuonna 1935. Kansanrunouden- ja mytologiantutkimuksen suurnimi Martti Haavio tutustuttaa lukijan muinaisen runoutemme eri lajeihin sankarilauluista sananlaskuihin ja syntyloitsuista itkuvirsiin. Haavio avaa silmiemme eteen muinaisrunoissa kuvastuvan yhteiskunnan: arkielämän, elinkeinot, yhteiskuntaluokat ja ammatit, sotamyytit ja historian. Kulttuurihistoriallisesti merkittävä teos ilmestyy nyt uudelleen osana SKS:n kansanuskon klassikoiden sarjaa. Uskontotieteen emeritusprofessori Veikko Anttonen on kirjoittanut teokseen uudet jälkisanat nykylukijan iloksi ja avuksi.
Martti Haavio (1899-1973) oli kansanrunouden ja mytologian tutkija. Akateemisen uransa ohella Haavio julkaisi runoja kirjailijanimellä P. Mustapää.
* Kuvausteksti saattaa koskea teoksen toista versiota. Kuvauksessa mainitut yksityiskohdat, kuten mahdolliset oheistuotteet, eivät välttämättä ole osa valitsemaasi teosta. Valitsemasi teoksen tarkat tiedot löytyvät alla olevasta ominaisuusluettelosta.
Tuoteryhmä | |
---|---|
Tekijä | Martti Haavio |
Muut tekijät | Elsa Enäjärvi-Haavio |
Teoksen nimi | Suomalaisen muinaisrunouden maailma |