Matt Haig : Syitä pysytellä hengissä

25,70 €
Varastossa
Vain %1 jäljellä
SKU
P-SYIT-673A71
Katso kaikki vaihtoehdot

”Koeta kestää, jos vain voit. Elämä on aina sen arvoista.”

Nuorena aikuisena Espanjan Ibizalla asuessaan Matt Haig kärsi vaikeasta masennuksesta ja ajautui itsemurhan partaalle. Hän seisoi jo kallionjyrkänteellä ja keräsi rohkeutta hypätä, mutta ei kuitenkaan hypännyt - ei sinä päivänä, ei seuraavana eikä sitä seuraavanakaan. Lopulta hän alkoi kerätä rohkeutta elää.

Matkalla kohti toipumista Haig totesi yllätyksekseen, että latteat sanonnat pitävät paikkansa: aika pa-rantaa ja tunnelin päässä todella on valoa, vaikka emme sitä juuri sillä hetkellä näkisi. Tuska kaventaa kykyä nähdä oma tilanne ja ympäröivä todellisuus selkeästi.

Syitä pysytellä hengissä on asiallinen, oivaltava ja lämmin kirja vaikeasta aiheesta. Monet ovat koke-neet, että Haigin vertaiskertomus on auttanut heitä pääsemään pois ahdistuksen kehästä ja ymmärtä-mään, että toivoa on. Kirjan on suomentanut Jaakko Heinimäki.

Matt Haig on Ison-Britannian suosituimpia ja monipuolisimpia nykykirjailijoita. Tieto- ja kaunokirjal-lisuutta aikuisille ja lapsille kirjoittava Haig on valloittanut kaikenikäisten lukijoiden sydämet. Hänen kirjojaan on myyty miljoonia kappaleita ja julkaistu yli neljälläkymmenellä eri kielellä.

”Jos joskus olet luullut, että masentunut ihminen haluaa olla onnellinen, olet väärässä. Onnellisuus on hänelle ylellisyyttä, jota ei kannata tavoitella. Hän haluaa vain, että tuska menee pois.”

* Kuvausteksti saattaa koskea teoksen toista versiota. Kuvauksessa mainitut yksityiskohdat, kuten mahdolliset oheistuotteet, eivät välttämättä ole osa valitsemaasi teosta. Valitsemasi teoksen tarkat tiedot löytyvät alla olevasta ominaisuusluettelosta.

Lisätietoja
Tuoteryhmä
TekijäMatt Haig
Muut tekijätJaakko Heinimäki
Muut tekijätTranslated by: Jaakko Heinimäki
Teoksen nimiSyitä pysytellä hengissä
☎ 040 541 9287 (arkisin klo 8-15)
Copyright © Finlandia Kirja