Matti Klinge : Teetä ja suurmiehiä : päiväkirjastani 2003-2004
Kulttuurivaikuttajan keskustelua herättänyt päiväkirjasarja jatkuu
"On syytä kiittää siitä ajattelun ilosta, jonka Klinge kerta toisensa jälkeen onnistuu lukijassa
herättämään." - HS
Viime vuoden päiväkirjamerkintönsä emeritusprofessori Matti Klinge päätti toteamukseen: "Koko
ensi vuosi tulee kulumaan Runebergin merkeissä."
Ennustus toteutuu: kansallisrunoilijamme juhlavuotena Klinge julkaisee Runebergiä
käsittelevän laajan teoksen ja häntä pyydetään esitelmöimään eri tahoille.
Julkisen päiväkirjan kuudennessa osassa tulevat myös muut klassikot ajankohtaisiksi
matkojen myötä: Weimar ja Goethe, Leipzig ja Bach. Eurooppalaisuuden johtoaihe elää vahvasti
päiväkirjanpitäjän ajatuksissa ja toimissa.
"Onneksi meillä on Klingen päiväkirja. Se kuuluu kirjasyksyn kaikkein tärkeimpiin
teoksiin." - Etelä-Suomen Sanomat sarjan edellisestä osasta Kirjoitan muistiin.
"Tämän hetken Suomen parasta asiaviihdettä." - Savon Sanomat.
* Kuvausteksti saattaa koskea teoksen toista versiota. Kuvauksessa mainitut yksityiskohdat, kuten mahdolliset oheistuotteet, eivät välttämättä ole osa valitsemaasi teosta. Valitsemasi teoksen tarkat tiedot löytyvät alla olevasta ominaisuusluettelosta.
Tuoteryhmä | |
---|---|
Tekijä | Matti Klinge |
Teoksen nimi | Teetä ja suurmiehiä : päiväkirjastani 2003-2004 |