Matti Lehtinen : Geometriaa ja geometriasta
Geometria, taannoin matematiikan keskeisiä osa-alueita, tuntuu joutuneen viime vuosikymmeninä epäsuosioon. Matemaatikot eivät sitä harrasta ja koulumatematiikkakin on sen lähestulkoon hylännyt. Geometrian tarjoamat lähes pohjattomat mahdollisuudet kehittää helposti esitettäviä mutta melko hankalasti ratkaistavia ongelmia ovat kuitenkin säilyttäneet sen matematiikkakilpailujen keskeisenä aihealueena. Geometria on kiehtovaa ja melko konkreettistakin oppia. Samalla se on eräänlainen pääsylippu matemaattisen ajattelun luonteeseen.
Geometriaa ja geometriasta luo katsauksen euklidisen geometrian perusasioihin ja avaa hiukan muitakin tapoja nähdä geometrian maailmaa. Teoksen lukeminen ei vaadi esitietoja, se kun lähtee ihan alkeista liikkeelle. Kirjoittaja on opettanut geometriaa sekä yliopistokursseilla että matematiikkakilpailujen valmennuskursseilla.
* Kuvausteksti saattaa koskea teoksen toista versiota. Kuvauksessa mainitut yksityiskohdat, kuten mahdolliset oheistuotteet, eivät välttämättä ole osa valitsemaasi teosta. Valitsemasi teoksen tarkat tiedot löytyvät alla olevasta ominaisuusluettelosta.
Tuoteryhmä | |
---|---|
Tekijä | Matti Lehtinen |
Teoksen nimi | Geometriaa ja geometriasta |
Avainsanat | epäeuklidinen geometria, euklidinen geometria, geometria, projektiivinen geometria |