Michelle Lo (toim.) : Käsineitä : 20 ihanaa neule- ja virkkausmallia
Puikot tuntuvat nykyisin kilisevän niin näppäräsormisen neulepiiriläisen kuin kahviloissa istuskelevan trenditietoisen muotifriikinkin käsissä; käsityöharrastus on kaiken kaikkiaan kovassa kurssissa. Villitsilmukat-sarjan uutuusteos Käsineitä antaa haastetta neuleharrastajille makuun ja taitoon katsomatta: jokaisen tarpeeseen löytyy ihastuttava sormikas-, lapas- tai muhvimalli. Kätevän kokoinen kirja sisältää kaikkiaan 20 ohjetta - mukana on sekä selkeitä perusmalleja että haasteellisempia projekteja. Hurmaava kuvitus houkuttelee tarttumaan puikkoihin tai virkkuu-koukkuun. Kirjan lopussa on tiivistetty perustekniikkaosa siltä varalta, että jotain on päässyt unohtamaan tai että vastaan tulee ihan uusia asioita.
Sarjassa on aiemmin ilmestynyt osa Sukkia.
* Kuvausteksti saattaa koskea teoksen toista versiota. Kuvauksessa mainitut yksityiskohdat, kuten mahdolliset oheistuotteet, eivät välttämättä ole osa valitsemaasi teosta. Valitsemasi teoksen tarkat tiedot löytyvät alla olevasta ominaisuusluettelosta.
Tuoteryhmä | |
---|---|
Tekijä | Michelle Lo (toim.) |
Teoksen nimi | Käsineitä : 20 ihanaa neule- ja virkkausmallia |
Alkuteos | Mittens |
Avainsanat | käsityöohjeet, neulonta, virkkaus, käsineet |