Minna Kiistala : Minä en sitten muutu : odottavan äidin tunnustuksia
Miten käy, kun itsenäistä elämäntyyliään, käsilaukkuja ja samppanjaa rakastava helsinkiläinen naistenlehden toimittaja tulee raskaaksi"
Minä en sitten muutu on hauska, tarkkanäköinen ja rehellinen kirjoitus ensimmäisen lapsen odottamisesta. Kolmekymppinen Minna Kiistala murtaa myytin seesteisyyttä säteilevästä odottajasta ja kertoo suoraan ja kaunistelematta, millainen fyysinen ja etenkin henkinen koettelemus ensimmäinen raskaus on.
Kirjassa seurataan lapsentekoprosessia piilevän vauvakuumeen syttymisestä ja lamavauvan tekemisestä aina raskauden viimeisiin päiviin saakka. Kiistala kertoo itseään säästelemättä tunteistaan, olivat ne sitten pelkoja identiteetin ja parisuhteen tuhoutumisesta tai kiukkua siitä, että varpaankynsien lakkaaminen ison mahan kanssa on täysin mahdotonta. Odotusaikaan mahtuu synkkiä epätoivon hetkiä ja hillitöntä iloa - sekä monta vakuuttelua siitä, että "minä en sitten muutu."
"Tätä kirjaa ei kirjoitettu seesteisinä äitiyslomapäivinä vauvan päiväunien lomassa vaan raskauden kuohunnan keskellä. Paapomisen, hyvää tarkoittavien neuvojen ja sadististen rajoitusten keskellä minun oli pakko raivata tilaa omille tuntemuksilleni. Ne eivät ole aina kaunista luettavaa, mutta pyrin olemaan niin rehellinen että hävettää."
Minna Kiistala (s. 1976) on toimittaja ja tuore äiti. Hän asuu Etelä-Helsingissä eikä aio lähteä sieltä kuin jalat edellä.
* Kuvausteksti saattaa koskea teoksen toista versiota. Kuvauksessa mainitut yksityiskohdat, kuten mahdolliset oheistuotteet, eivät välttämättä ole osa valitsemaasi teosta. Valitsemasi teoksen tarkat tiedot löytyvät alla olevasta ominaisuusluettelosta.
Tuoteryhmä | |
---|---|
Tekijä | Minna Kiistala |
Teoksen nimi | Minä en sitten muutu : odottavan äidin tunnustuksia |