Nuoruus. Nyt.

10,70 €
Varastossa
Vain %1 jäljellä
SKU
P-NUOR-9FE574
Katso kaikki vaihtoehdot

Miltä näyttää tämän päivän nuoruus? BoD:n ja Lukufiiliksen kirjoituskilpailussa 13-19-vuotiaita pyydettiin kertomaan nuoruudesta juuri nyt. Kilpailuun osallistuneissa teksteissä pohditaan nuoruutta käännekohtana, eroja ja ristiriitoja nuoruuden, lapsuuden ja aikuisuuden välillä sekä sitä, millä tavalla nykynuoruus on ainutlaatuista. Kirjoittajat tarttuvat sekä esseiden että fiktion muodossa nuoria koskeviin ja askarruttaviin aiheisiin kuten ystävyys, erilaisuus ja kiusaaminen. Myös ajankohtaiset teemat ilmastonmuutoksesta sosiaalisen median vaikutukseen ja koronapandemiaan heijastuvat teksteistä.

Tähän kirjaan on koottu 17 tuomariston kilpailun parhaaksi valitsemaa tekstiä. Voittajaksi nousivat Noora Helsto runollaan ”Nuoruusiän kriisi” ja Otto Rantanen esseellään ”Sitä ei voi ylittää, sitä ei voi alittaa, sitä ei voi kiertää - nuoruudesta täytyy mennä lävitse”. Kirjan tuotot ohjataan Lukufiiliksen, nuorten oman verkkojulkaisun, toimintaan.

* Kuvausteksti saattaa koskea teoksen toista versiota. Kuvauksessa mainitut yksityiskohdat, kuten mahdolliset oheistuotteet, eivät välttämättä ole osa valitsemaasi teosta. Valitsemasi teoksen tarkat tiedot löytyvät alla olevasta ominaisuusluettelosta.

Lisätietoja
Tuoteryhmä
Teoksen nimiNuoruus. Nyt.
Avainsanatnuoruus, murrosikä, käännekohta, sosiaalinen media, nuoret
☎ 040 541 9287 (arkisin klo 8-15)
Copyright © Finlandia Kirja