Pauliina Salonen : Kun sairaus haastaa kaiken

24,40 €
Varastossa
Vain %1 jäljellä
SKU
P-KUN--06183A
Katso kaikki vaihtoehdot

Ei ole sattumaa, minkälainen ihminen minusta tuli. Eikä liene sattumaa sekään, että sairastuin.

Mitä tekee psykoterapeutti odottamattoman syöpädiagnoosin saadessaan? Koronapandemia on hiljentänyt maailman, ja kaksikymmentä vuotta ammatikseen muita auttanut joutuukin itse avuntarvitsijan asemaan. Mistä löytyvät voima ja keinot, joihin voi kriisin keskellä tukeutua?

Kun sairaus haastaa kaiken on elämän ja kuoleman ihmeitä pohdiskeleva henkilökohtainen selviytymistarina. Reaaliajassa etenevään sairauskertomukseen kietoutuvat niin syvä hengellinen etsintä kuin kirjoittajan oma elämänpolkukin.

Sairastumisen myötä menneisyys, nykyhetki ja tulevaisuus joutuvat uuteen valoon. Vanhat selviytymismekanismit kytkeytyvät päälle. Syvimmän epätoivon hetkinä
apua on kuitenkin saatavilla yllättäviltäkin tahoilta.

Kirjoittajan kokonaisvaltaisen ymmärryksen lisääntyessä sairaus ei lopulta näyttäydykään epäonnisena sattumana, vaan osana elämän jatkumoa. Sairastumiseen johtaneita syitä voidaan - ympäristö- ja fysiologisten tekijöiden lisäksi - jäljittää aina aiempien sukupolvien kokemuksiin saakka.

Pauliina Salonen on helsinkiläinen gestalt-psykoterapeutti, citymystikko, monipuolinen musiikin harrastaja ja tarinoiden rakastaja. Kun sairaus haastaa kaiken on Pauliina Salosen esikoisteos.

* Kuvausteksti saattaa koskea teoksen toista versiota. Kuvauksessa mainitut yksityiskohdat, kuten mahdolliset oheistuotteet, eivät välttämättä ole osa valitsemaasi teosta. Valitsemasi teoksen tarkat tiedot löytyvät alla olevasta ominaisuusluettelosta.

Lisätietoja
Tuoteryhmä
TekijäPauliina Salonen
Teoksen nimiKun sairaus haastaa kaiken
☎ 040 541 9287 (arkisin klo 8-15)
Copyright © Finlandia Kirja