Pekka Mattila : Peilejä johtamiseen
Johtajan hahmo ja valinnat ovat kiinni toisissaan.
Asiat asioina; ihmiset ihmisinä. Johtamisen todellisuus ei kuitenkaan anna mahdollisuutta erontekoon. Asiat ja ihmiset kietoutuvat vääjäämättä yhteen. Mikä tärkeintä, myös johtaja henkilönä avaa mahdollisuuksia ja asettaa rajoituksia.
Miten johtaja voi tulla paremmin tietoiseksi rajoitteistaan ja voittaa ne? Miten hän voi ymmärtää itseään osana joukkoja paremmin ja miten hän parhaiten suoriutuu yleisön kriittisen arvioinnin kohteena? Juuri näiden kysymysten äärelle Peilejä johtamiseen tahtoo lukijansa pysäyttää. Keskiössä on johtajan henkilön ja johtamisen aiheiden jännitteinen vuoropuhelu.
Pekka Mattila on tunnettu liikkeenjohdon valmentaja ja neuvonantaja. Hän toimii käytäntöön suuntautuneena professorina Aalto-yliopiston kauppakorkeakoulussa ja johtaa yli kymmeneen maahan levittäytynyttä johtamisen ja organisaatioiden kehittäjää, Aalto University Executive Educationia (Aalto EE).
* Kuvausteksti saattaa koskea teoksen toista versiota. Kuvauksessa mainitut yksityiskohdat, kuten mahdolliset oheistuotteet, eivät välttämättä ole osa valitsemaasi teosta. Valitsemasi teoksen tarkat tiedot löytyvät alla olevasta ominaisuusluettelosta.
Tuoteryhmä | |
---|---|
Tekijä | Pekka Mattila |
Teoksen nimi | Peilejä johtamiseen |