Pirjo Hämäläinen : Taiteen helmet : sata suomalaista maalausta
Raikas, helposti lähestyttävä joka kodin taide kirja esittelee teokset, jotka kaikkien tulisi tuntea.
Kirjaan on valittu maalauksia, joiden lumoa vuodet eivät ole haalistaneet. Valitut teokset eivät ole välttämättä kaikkein kuuluisimpia. Arvoa on annettu myös oman tiensä kulkijoille, syrjään sysätyille romantikoille ja "pieniä" aiheita suosineille naistaiteilijoille.
Kirja alkaa esihistoriasta ja etenee kirkkotaiteeseen, muotokuviin, asetelmiin, maisemiin ja erilaisiin tulkintoihin ihmisen arjesta ja pyhästä, unista ja myyteistä.
Jo 1700-luvulla taiteilijat saavuttivat kansainvälisen tason, ja erittäin hienoa taidetta tehtiin myös 1800- ja 1900-luvun vaihteessa ja jälleen 1980-luvulla.
* Kuvausteksti saattaa koskea teoksen toista versiota. Kuvauksessa mainitut yksityiskohdat, kuten mahdolliset oheistuotteet, eivät välttämättä ole osa valitsemaasi teosta. Valitsemasi teoksen tarkat tiedot löytyvät alla olevasta ominaisuusluettelosta.
Tuoteryhmä | |
---|---|
Tekijä | Pirjo Hämäläinen |
Muut tekijät | Matti Ruotsalainen |
Teoksen nimi | Taiteen helmet : sata suomalaista maalausta |