Raimo Immonen & Jaakko Ossa & Seppo Villa : Osuuskunnan pääoman hallinta

84,30 €
Varastossa
Vain %1 jäljellä
SKU
P-OSUU-FBB5D3
Katso kaikki vaihtoehdot

Osuuskunta on 1.1.2014 voimaan tulleen uuden osuuskuntalain myötä tullut varteenotettavaksi yritysmuodoksi. Osuuskunnan varojenjaon verotus uudistui 1.1.2015 lukien. Osuuskunnan omaa pääomaa voidaan hankkia ja muodostaa monipuolisesti sekä perustettaessa että toiminnan aikana. Osuuskunnan rahoitusinstrumenttien kirjo on monipuolinen. Osuuskunta voi muun muassa antaa osakkeita. Äänivalta osuuskunnassa voidaan sitoa jäsenen osuuksien tai osakkeiden määrään. Teoksessa käsitellään käytännönläheisesti ja esimerkein osuuskunnan oman pääoman muodostamista ja sen uudelleenjärjestämistä sekä osuuskunnan varojen lainmukaista jakamista.

Teos täydentää kirjoittajien aikaisempia teoksia Osakeyhtiön pääomanhallinta ja Henkilöyhtiön pääomanhallinta, ja se on trilogian päätösosa.

* Kuvausteksti saattaa koskea teoksen toista versiota. Kuvauksessa mainitut yksityiskohdat, kuten mahdolliset oheistuotteet, eivät välttämättä ole osa valitsemaasi teosta. Valitsemasi teoksen tarkat tiedot löytyvät alla olevasta ominaisuusluettelosta.

Lisätietoja
Tuoteryhmä
TekijäRaimo Immonen & Jaakko Ossa & Seppo Villa
Teoksen nimiOsuuskunnan pääoman hallinta
☎ 040 541 9287 (arkisin klo 8-15)
Copyright © Finlandia Kirja