Rauli Virtanen : Saigonista Bagdadiin : neljä vuosikymmentä ulkomaankirjeenvaihtajana
Ulkomaanreportterina maailman sotatoimialueilla karaistunut Rauli Virtanen on todistanut niin Vietnamin sissisotaa 1970-luvulla kuin afgaanien kansannousua 1980-luvun lopulla. Kriisipesäkkeistä raportoinut Virtanen on tarkkaillut etnisten puhdistusten aiheuttamia julmuuksia vuosituhannen vaihteen Kosovossakin. Maailmankuvaansa muokanneilla työmatkoillaan hän on haastatellut tavallisia kansalaisia, pakolaisia ja panttivankeja sekä monia kansainvälisen politiikan keskeisiä vaikuttajia Mandelasta Ahtisaareen. Vapaa-ajallaan intohimoinen matkustaja ja uuden etsijä on vieraillut maapallon kaikissa itsenäisissä valtioissa.
Saigonista Bagdadiin on puhuttelevan omakohtainen kuvareportaasi sotatoimialueitten uhreista ja auttajista. Ravistelevassa teoksessa kirjoitetaan myös journalistin vaikeasta roolista inhimillisen hädän keskellä ja valotetaan tv-kameroiden katveeseen jääviä tapahtumia.
Freelance-toimittaja, tuottaja ja ohjaaja Rauli Virtanen on saanut ansioistaan Valtion tiedonjulkistamispalkinnon (1993) ja Suomen Kuvalehden journalistipalkinnon (2001). Hänen artikkeleitaan on julkaistu kaikkien tärkeimpien kotimaisten medioiden ohella muiden muassa The Independent-, Svenska Dagbladet- ja The Baltimore Sun -lehdissä.
* Kuvausteksti saattaa koskea teoksen toista versiota. Kuvauksessa mainitut yksityiskohdat, kuten mahdolliset oheistuotteet, eivät välttämättä ole osa valitsemaasi teosta. Valitsemasi teoksen tarkat tiedot löytyvät alla olevasta ominaisuusluettelosta.
Tuoteryhmä |
|
---|---|
Tekijä | Rauli Virtanen |
Teoksen nimi | Saigonista Bagdadiin : neljä vuosikymmentä ulkomaankirjeenvaihtajana |