Reino Lehväslaiho : Alakurtin tie

Eletään jatkosodan kolmatta syksyä Lapin rintaman takaisissa parakkirisoissa. Kun lepovuoroon määrätty toinen sissikomppania saa mottitalkoonsa hakattua, kokenut luutnantti Mänty komennetaan sadan sissin vahvuisen komppaniansa turvin tuhoamaan vihollisen huoltotukikohta ja autokolonna. Tehtävä suuntautuu Alakurtista itään suurien soiden, tuntureiden ja vuolaiden virtojen maahan - kohti Kantalahtea ja Jäämerta. Vaikka isku onnistuu, paluumatkalaiset maksavat tuhotyöstään kovan hinnan. Alakurtin tie muuttuu kohta verisohjoiseksi kuolemantaipaleeksi venäläisten valiojoukkojen iskiessä säälittä päälle päivin ja öin.

Viholliset ovat nopeita nöyrtymään, kun suomalaississit ampuvat konepistooleillaan tiet auki ylivoiman edessäkin. Viimeisessä läpimurrossa kersantti Kivi huitaisee haavoittuneen sissiluutnantin olalleen, tulittaa samalla raskaalla pikakiväärillään ja karjaisee: "Ykkös- ja kakkosjoukkue ympärille. Ampukaa sällit - ja eteenpäin..." Alakurtin kenttävartioon palaavat enää kovan sotatien läpikäyneen komppanian riekaleiset rippeet.

Vielä näinä vuosinakin jotkut sissisankarien jälkeläiset ovat kertoneet, kuinka Kivi tuodessaan Männyn takaisin omien puolelle putosi verissään polvilleen, risti sormensa ja sanoi: "Isä Jumala, Jeesus Kristus, minä kiitän, kun autoit - ei saatana - ei koskaan enää..."