Riitta Pojanluoma : Perinnemakuja maakunnista

Alkaen 4,50 €
Varastossa
Vain %1 jäljellä
SKU
P-PERI-0928BC
Katso kaikki vaihtoehdot

Perinnemakuja maakunnista -kirjaan on koottu perinteisiä arki- ja pitoruokia eri puolilta Suomea:
liha-, kala- ja kasvisruokia. Leipiä ja piirakoita, leivonnaisia ja jälkiruokia. Jokaisesta
perinneruokalajista on melkein yhtä monta valmistustapaa kuin on emäntääkin, yhtä ainoaa oikeaa
ohjetta ei ole. Ohjeita valittaessa on pidetty tärkeänä sitä, että ne ovat käyttökelpoisia ja toimivia
nykyaikaisessa kaupunkikeittiössäkin. Mukana on myös perinnepohjalle laadittuja uusia
sovelluksia, joissa on käytetty alkuperäiseen ohjeeseen kuulumatonta nykyaikaista ruoka-ainetta.

Monet alkuaan paikalliset perinneherkut tunnetaan nykyisin koko Suomessa, mutta alueelliset erot
eivät ole ruokatottumuksista täysin hävinneet, ja omat maut pyrkivät seuraamaan mukana jopa
toiselle puolelle maata muutettaessa. Tästä kirjasta voit löytää ohjeen siihen unohtuneeseen
ruokaan, jota mummo tai äiti laittoi ja jonka maku on vieläkin kielelläsi.

* Kuvausteksti saattaa koskea teoksen toista versiota. Kuvauksessa mainitut yksityiskohdat, kuten mahdolliset oheistuotteet, eivät välttämättä ole osa valitsemaasi teosta. Valitsemasi teoksen tarkat tiedot löytyvät alla olevasta ominaisuusluettelosta.

Lisätietoja
Tuoteryhmä
TekijäRiitta Pojanluoma
Muut tekijätAntti Hallakorpi & Pentti Alanko
Teoksen nimiPerinnemakuja maakunnista
Avainsanatruokaohjeet, ruokaperinne, maakunnat
☎ 040 541 9287 (arkisin klo 8-15)
Copyright © Finlandia Kirja