Risto Heiskala & Jari Aro & Olli Herranen & Riku Viitamäki : Suomen kolmas tasavalta

Alkaen 28,00 €
Varastossa
Vain %1 jäljellä
SKU
P-SUOM-D8CDEB
Katso kaikki vaihtoehdot

Kun maailmalla puhkeaa kriisi, Suomen pääministeri matkustaa Brysseliin. Huippukokousten ja muiden korkean tason tapaamisten saamasta näkyvyydestä huolimatta julkista keskustelua leimaa sitkeästi puutteellinen ymmärrys siitä, kuinka merkittävä vaikutus Euroopan unionilla on Suomen sisä- ja ulkopolitiikkaan.

Suomen kolmas tasavalta kertoo, millaiseksi Suomen hallitsemistapa muuttui maan liittyessä vuonna 1995 Euroopan unioniin. Laajan haastatteluaineiston perusteella teos piirtää kokonaiskuvan suomalaista Eurooppa-politiikkaa muotoilevasta poliittis-hallinnollisesta eliitistä - sen jäsenten taustoista, näkemyksistä ja työskentelykulttuurista. Haastateltujen joukossa on muun muassa komissaareja ja muita EU:n huippuvirkailijoita, eurokansanedustajia, kansliapäälliköitä sekä ministereitä.

Ilmastonmuutoksen, pandemioiden ja sotilaallisten konfliktien kaltaisten kohtalonkysymysten ratkaisemisessa Euroopan unioni on avainasemassa. Siksi on syytä tietää, ketkä Suomen asioita EU-elimissä ajavat - ja miten.

* Kuvausteksti saattaa koskea teoksen toista versiota. Kuvauksessa mainitut yksityiskohdat, kuten mahdolliset oheistuotteet, eivät välttämättä ole osa valitsemaasi teosta. Valitsemasi teoksen tarkat tiedot löytyvät alla olevasta ominaisuusluettelosta.

Lisätietoja
Tuoteryhmä
TekijäRisto Heiskala & Jari Aro & Olli Herranen & Riku Viitamäki
Muut tekijätJari Aro & Olli Herranen ym.
Teoksen nimiSuomen kolmas tasavalta
☎ 040 541 9287 (arkisin klo 8-15)
Copyright © Finlandia Kirja