Sanna Kajander-Ruuth : Laman lapset : mitä meille tapahtui?
Alkoivat nakkikastikkeen väriset ja makuiset, apeat laman vuodet.Laman jäljet ovat pitkät, sanotaan. Tässä kirjassa ääneen pääsevät he, jotka elivät lapsuuttaan ja nuoruuttaan eri puolilla Suomea perheissä, joita 1990-luvun lama murjoi raskaimmin.Heille lama tarkoitti avioeroja, perheväkivaltaa, konkursseja ja menetettyjä koteja. Toisaalta vaikeistakin tilanteista selviydyttiin ja oma polku löytyi.Haastateltavat esiintyvät tekstissä omilla nimillään ja omin sanoin. Yksilöiden kokemusten kanssa kirjassa kerrataan laman päätökset, politiikka ja niiden vaikutukset. Kolmekymmentä vuotta sitten sukellettiin tilanteeseen, jossa bruttokansantuote laski 13 prosenttia ja työttömien määrä nousi puoleen miljoonaan. Leikkauksia ja muita vaikeita ratkaisuja kutsuttiin välttämättömiksi, mutta mikä oli niiden vaikutus tavallisiin ihmisiin? Entä miten laman tapahtumat vaikuttavat arkeemme edelleen?
* Kuvausteksti saattaa koskea teoksen toista versiota. Kuvauksessa mainitut yksityiskohdat, kuten mahdolliset oheistuotteet, eivät välttämättä ole osa valitsemaasi teosta. Valitsemasi teoksen tarkat tiedot löytyvät alla olevasta ominaisuusluettelosta.
Tuoteryhmä | |
---|---|
Tekijä | Sanna Kajander-Ruuth |
Muut tekijät | Jussi Andelin |
Teoksen nimi | Laman lapset : mitä meille tapahtui? |
Avainsanat | historia, talouspolitiikka, lapsuus, kokemukset, perheet, taloudelliset kriisit, lama, nuoruus, sosiaaliset vaikutukset, taloudellinen asema, köyhtyminen |