Sanoja

Alkaen 15,00 €
Varastossa
Vain %1 jäljellä
SKU
P-SANA-81F428
Katso kaikki vaihtoehdot

Ensimmäinen Suomessa tehty rap-kappale julkaistiin yli 35 vuotta sitten, jolloin täällä ei ollut vielä ollenkaan hiphop-kulttuuria. Matka on ollut pitkä, mutta nykyisin räpistä on tullut Suomen suosituinta kevyttä musiikkia - eikä vain suosituinta vaan myös monipuolisinta ja kiinnostavinta musiikkia, mitä Suomessa tehdään.

Helsingin Sanomat on etsinyt Sanasta sanaan -juttusarjassa suomiräpin vaikuttavimpia riimejä ja kertonut samalla koko suomalaisen rap-musiikin historian. Sanoja-kirja kertoo suomalaisen räpin matkan pienen piirin hiphop-iltamista huumoriräpin hetkelliseen jättisuosioon, rap-musiikin suosion hiipumisesta Fintelligensin aloittamaan uuteen suomiräppiaaltoon ja lopulta siihen hetkeen, jolloin kymmenet tuhannet ihmiset kerääntyivät juhlimaan jääkiekon maailmanmestaruutta rap-kappaleen tahtiin.

Sanoja-kirjassa suomiräpin tunnetuimmat nimet kertovat myös, miten HS:n lukijoiden tärkeimmiksi suomiräpin kappaleiksi äänestämät biisit ovat syntyneet. Kirjan on tuottanut HS:n toimittaja Juuso Määttänen.

* Kuvausteksti saattaa koskea teoksen toista versiota. Kuvauksessa mainitut yksityiskohdat, kuten mahdolliset oheistuotteet, eivät välttämättä ole osa valitsemaasi teosta. Valitsemasi teoksen tarkat tiedot löytyvät alla olevasta ominaisuusluettelosta.

Lisätietoja
Tuoteryhmä
Muut tekijätViljo Kojo & Mikko-Pekka Heikkinen ym.
Muut tekijätToimittanut: Juuso Määttänen
Teoksen nimiSanoja
Avainsanatbiisi, hip hop, hiphop, historia, riimi, riimit, räppi
☎ 040 541 9287 (arkisin klo 8-15)
Copyright © Finlandia Kirja