Seppo Hentilä : TUL liikuttaa, kasvattaa, vaikuttaa

18,20 €
Vain %1 jäljellä
SKU
K-0048072
Uusi

Sisällissota hajotti Suomen urheiluliikkeen kahtia. Tammikuussa 1919 Suomen Voimistelu- ja Urheiluliitosta erotetut työläisurheilijat perustivat omaksi tukikohdakseen Työväen Urheiluliiton (TUL). TUL asetti joukot yksilön edelle mutta ei vierastanut tervehenkistä kilpaurheiluakaan.

TUL säilyi itsenäisenä 1993, kun Suomen urheilu- ja liikuntajärjestöt järjestettiin uudelleen. TUL:stä tuli jäsenmäärältään maan suurin urheiluliitto. Kahtiajako porvarilliseen urheiluun ja työläisurheiluun menetti kuitenkin merkitystään, samoin se, minkä liiton urheilijat voittivat Suomelle arvokisamitaleita.

TUL:n tärkeänä roolina liikuntakulttuurissa on liikuttaa, kasvattaa ja vaikuttaa. Monet alkuperäisistä TUL:n arvoista ovat yhä ajankohtaisia. Niistä tärkein on edistää eri väestöryhmien liikunnallista tasa-arvoa.

TUL on edelleen työväenliikkeen suurin nuorisojärjestö. Tämä kirja kertoo 100-vuotiaan urheiluliiton tarinan. Se on samalla tutkimus työläisurheilun asemasta ja merkityksestä Suomen liikuntakulttuurissa.

* Kuvausteksti saattaa koskea teoksen toista versiota. Kuvauksessa mainitut yksityiskohdat, kuten mahdolliset oheistuotteet, eivät välttämättä ole osa valitsemaasi teosta. Valitsemasi teoksen tarkat tiedot löytyvät alla olevasta ominaisuusluettelosta.

Lisätietoja
Tuoteryhmä
TekijäSeppo Hentilä
Teoksen nimiTUL liikuttaa, kasvattaa, vaikuttaa
SijaintiKeskusvarasto Lähetetään 1-4 arkipäivässä
AlanimikeSuomen Työväen Urheiluliitto 1919 - 2019
KustantajaSKS Kirjat
Painovuosi2019
Julkaistu2019
SidontaSidottu (kovakantinen)
Tuotemuodon lisätiedotLankasidos
Sivumäärä405
Kielisuomi
KuntoUusi
SarjaKirjokansi 215
ISBN9789518580891
Korkeus (mm)227
Syvyys (mm)34
Paksuus (mm)178
Paino (g)1146
VerokantaALV 14 %
☎ 040 541 9287 (arkisin klo 8-15)
Copyright © Finlandia Kirja