Perhosten mailla. Suomen perhoslajiston kirjo on kirja Suomen perhosista. Kirjassa esitellään kattava osuus Suomen perhosista, noin 400 lajia, ja sen avulla oppii tuntemaan perhosten pääryhmät, muun muassa yökköset, mittarit, päiväperhoset, koisat, kääriäiset ja kiitäjät. Myös monet yksittäiset lajit on mahdollista määrittää kirjan avulla. Runsaasti kuvitetun teoksen kaikki lajikuvat on otettu luonnossa perhosten oikeissa elinympäristöissä, joloin myös perhosten siipien asento on luonnollinen.
Esittelyteksteissä käsitellään paitsi tuntomerkit myös lajien elintavat ja elinympäristöt sekä toukkien ravintokasvit. Tuoreet levinneisyyskartat kertovat, mistä päin Suomea lajia nykyään löytyy. Aivan viime aikoina perhoslajistossamme onkin tapahtunut merkittäviä muutoksia. Elinympäristöjen muutokset, muun muassa kukkaniittyjen metsittyminen, ja käynnissä oleva ilmastonmuutos, näkyvät jo perhosissamme: jotkut lajit kärsivät, toiset hyötyvät. Vuonna 2008 Suomen perhoslajimääräon jo yli 2 550.
Perhosten mailla tapahtuu jatkuvasti ja paljon.
* Kuvausteksti saattaa koskea teoksen toista versiota. Kuvauksessa mainitut yksityiskohdat, kuten mahdolliset oheistuotteet, eivät välttämättä ole osa valitsemaasi teosta. Valitsemasi teoksen tarkat tiedot löytyvät alla olevasta ominaisuusluettelosta.
Tuoteryhmä | |
---|---|
Tekijä | Seppo Parkkinen (toim.) |
Muut tekijät | Jani Kaaro & Vesa Varis ym. |
Teoksen nimi | Perhosten mailla |
Avainsanat | lajit, perhoset, yöperhoset, päiväperhoset |