Seppo Porvali : Sotalentäjät

27,80 €
Varastossa
Vain %1 jäljellä
SKU
P-SOTA-DAF4FD
Katso kaikki vaihtoehdot

Suomen Ilmailutarhan eli ilmavoimien voidaan katsoa syntyneen
maassamme 6. maaliskuuta 1918, jolloin luutnantti Kindberg lensi
Ruotsista kreivi Eric von Rosenin lahjoittaman koneen Vaasaan.

Huutavasta kalustopulasta huolimatta 1920-luku oli lentäjille ja mekaanikoille
varsin romanttista aikaa. Elettiin kieltolain varjossa. Vesikoneiden
harjoituslennot suuntautuivat yhä useammin etelään, Suomenlahdelle,
missä aluevesirajan tuntumassa kellui useita virolaisia pirtulaivoja. Kone
laskeutui aluksen viereen, lentäjät tekivät asianmukaisen ”tankkauksen”
ja palasivat tukikohtaan mieli korkealla. Kerhojen suljetuissa tiloissa tehtiin
kristillinen tasajako, eikä vapaa-ajan ongelmia ollut.

Vaikka itse puolustusneuvoston puheenjohtaja, kenraali Mannerheim
kantoi suurta huolta ilmavoimiemme kehityksestä, niin 12 vuoden ajan
tällä puolustushaaralla oli kuusi eri komentajaa, jotka olivat asiantuntemattomia,
ilmavoimien ulkopuolelta nimettyjä upseereita. Heidän toimestaan
Suomelle haalittiin ympäri Eurooppaa lukematon määrä jo valmiiksi vanhentuneita
ja erityyppisiä koneita, joiden taistelukelpoisuus oli yhtä tyhjän
kanssa. Hankintoihin sisältyi myös tietty määrä suoranaista korruptiota.

* Kuvausteksti saattaa koskea teoksen toista versiota. Kuvauksessa mainitut yksityiskohdat, kuten mahdolliset oheistuotteet, eivät välttämättä ole osa valitsemaasi teosta. Valitsemasi teoksen tarkat tiedot löytyvät alla olevasta ominaisuusluettelosta.

Lisätietoja
Tuoteryhmä
TekijäSeppo Porvali
Teoksen nimiSotalentäjät
AvainsanatSuomi, historia, hävittäjät (sotilaslentokoneet), ilmasota, jatkosota, lentäjät, pommikoneet, sotahistoria, sotilaslentäjät, talvisota, tiedustelukoneet
☎ 040 541 9287 (arkisin klo 8-15)
Copyright © Finlandia Kirja