Simon Sebag Montefiore : Nuori Stalin
Kuinka nuoresta georgialaisesta Josif Vissarionovit Dugavilista tuli Stalin, miljoonien ihmisten kohtalosta päättänyt julma diktaattori? Stalin vähätteli eläessään nuoruutensa vaiheita, ja hänen siirtymänsä pappisseminaarin penkiltä Leninin seuraajaksi on jälkipolvien silmissä näyttänyt monella tapaa erikoiselta.
Todellisuudessa nuori Stalin osoitti sananmukaisesti rikollisen lahjakkuutensa jo varhain. Hän jätti taakseen liudan aviottomia lapsia ja petettyjä naisia, matkusti eri puolilla Eurooppaa aina Tampereelta Pariisiin tapaamassa muita vallankumouksellisia, runoili ja otti innokkaana osaa kidnappauksiin, ryöstöihin, tuhopolttoihin ja murhiin.
Stalin viihtyi roolissaan pankkiryöstöjen takapiruna ja poliittisten attentaattien mestarina, joka useimmiten jätti - tai määräsi - likaisen työn muiden tehtäväksi. Kykyjensä turvin nuori Stalin osasi manipuloida kumppaneitaan ja kunnostautui bolevikkien keskuudessa taitavana organisaattorina.
Röyhkeän poliittisen gangsterismin taitajana Stalin saavutti myös Leninin luottamuksen. Tuleva diktaattori oli häikäilemätön ja raakuudessaan täydellisen tunteeton jo ennen vallankumouksen vuosia, ja vallankahvaan päästyään Stalin ei epäröinyt käyttää keinojaan myös poliittisiin vastustajiinsa.
Perusteellisuudessaan vaikuttava Nuori Stalin pohjautuu moniin entuudestaan tuntemattomiin lähteisiin, joita on löytynyt erityisesti Georgiasta. Teos seuraa Stalinin, Koban ja muiden salanimien taakse kätkeytyneen nuoren miehen hurjia varhaisvuosia, jotka olivat kuin esiharjoitusta tulevia kauheuksia varten.
Venäjän historiaan erikoistunut Simon Sebag Montefiore on aikaisemmin julkaissut kiitetyt teokset Stalin: Punaisen tsaarin hovissa (2004) sekä Ruhtinas Potemkin ja katariina Suuri (2006).
* Kuvausteksti saattaa koskea teoksen toista versiota. Kuvauksessa mainitut yksityiskohdat, kuten mahdolliset oheistuotteet, eivät välttämättä ole osa valitsemaasi teosta. Valitsemasi teoksen tarkat tiedot löytyvät alla olevasta ominaisuusluettelosta.
Tuoteryhmä | |
---|---|
Tekijä | Simon Sebag Montefiore |
Muut tekijät | Seppo Hyrkäs |
Teoksen nimi | Nuori Stalin |
Alkuteos | Young Stalin |
Avainsanat | elämäkerrat, poliittiset johtajat, valtionpäämiehet, nuoruus |