Stella Vuoma : Arja Havakka

31,70 €
Varastossa
Vain %1 jäljellä
SKU
P-ARJA-BED83A
Katso kaikki vaihtoehdot

Arja Havakan tumma ja sielukas ääni kantaa kauas, ja valovoimaisena esiintyjänä hän osaa ottaa yleisönsä. Sydämellistä ja hersyvää persoonaa on myös helppo lähestyä. Hänet tietävät kaikki, mutta harva tuntee. Millainen ihminen ja taiteilija hän syvimmiltään on?
Ensimmäisen levyn tehdessään laulaja-basisti Arja Havakka oli työskennellyt ravintolamuusikkona lähes kolme vuosikymmentä. Kun ”Lokki”-valssi lennätti hänet vuonna 1995 soittolistojen kärkeen, keski-ikäisestä rivityöläisestä tuli tunnettu levylaulaja.
Arja Havakka - Suuri tuntematon kertoo lahjakkaan ja monipuolisen tulkitsijan vaiheista aina lapsuudesta 80-vuotispäivän kynnykselle saakka. Tarinaa täydentävät ystävien ja yhteistyökumppanien muistelukset.

Arja Havakka (s. 1944) on Lahdessa syntynyt iskelmämuusikko, joka on elänyt ja vaikuttanut Lapin maakunnassa vuodesta 1967 lähtien.

Stella Vuoma (s. 1969) on oululainen tietokirjailija ja kustannustoimittaja. Häneltä on aiemmin julkaistu Saana Kivirannan kanssa kirjoitettu Rekan alle jäänyt (Avain, 2024) sekä Suoraan sydämeen - Nyrkkeilijä Sonia Grönroosin tarina (Like, 2022).

* Kuvausteksti saattaa koskea teoksen toista versiota. Kuvauksessa mainitut yksityiskohdat, kuten mahdolliset oheistuotteet, eivät välttämättä ole osa valitsemaasi teosta. Valitsemasi teoksen tarkat tiedot löytyvät alla olevasta ominaisuusluettelosta.

Lisätietoja
Tuoteryhmä
TekijäStella Vuoma
Teoksen nimiArja Havakka
☎ 040 541 9287 (arkisin klo 8-15)
Copyright © Finlandia Kirja