Toisen soinnun etsijät

19,00 €
Varastossa
Vain %1 jäljellä
SKU
P-TOIS-C72CED
Katso kaikki vaihtoehdot

Turkulaiset muusikot ovat olleet usein populaarimusiikin ensimmäisten aaltojen harjalla Suomessa. He ovat antaneet vauhtia, kun U-laineet, punk-pärskeet, listapopin pintaväreet sekä konemusiikin, hip hopin ja indiepopin hyökyaallot ovat muokanneet populaarimusiikin kenttää. Miksi näin oli ja mistä se johtui? Edelläkävijyydestä huolimatta Turusta ei tullut Suomi-rockin vahvaa kaupunkia, eikä Turku päässyt vuosikymmeniin ylpeilemään kansainvälisillä pop- ja rock-tähdillä. Miksi turkulaisten näkyvyys oli vaatimaton 1970- ja 1980-luvuilla ja ketkä lopulta käänsivät tämän pohjavireen? Toisen soinnun etsijät. Turkulaisen populaarimusiikin villit vuodet 1970-2017 pyrkii vastaamaan näihin kysymyksiin samalla, kun teos avaa laajan näkymän turkulaisen populaarimusiikin alakulttuureihin ja monenkirjaviin ilmiöihin, ensimmäisestä Ruisrock-festivaalista nykypäivään asti. Teos on ensimmäinen tutkimukseen perustuva yleisesitys, joka käsittelee aihettaan laajasti, kertoen niin rockin ja popin valtavirroista kuin Turulle tyypillisistä vasta- ja sivupyörteistä. Musiikin tekijöiden ja esittäjien ohella teoksen sivuilla nousevat esiin myös esimerkiksi keikkajärjestäjät, ruohonjuuritason toimijat, tuottajat ja klubimogulit.

* Kuvausteksti saattaa koskea teoksen toista versiota. Kuvauksessa mainitut yksityiskohdat, kuten mahdolliset oheistuotteet, eivät välttämättä ole osa valitsemaasi teosta. Valitsemasi teoksen tarkat tiedot löytyvät alla olevasta ominaisuusluettelosta.

Lisätietoja
Tuoteryhmä
Teoksen nimiToisen soinnun etsijät
Avainsanathistoria
☎ 040 541 9287 (arkisin klo 8-15)
Copyright © Finlandia Kirja