Tomi Mertanen : Yleislakko 1956
Palkkataistelua vai poliittista kapinaa?
Vajaat kolme viikkoa kestänyt vuoden 1956 yleislakko oli sotienjälkeisen Suomen merkittävimpiä sisäpoliittisia tapahtumia. Lakossa oli yli 400 000 palkanansaitsijaa, ja voimienmittelöön osallistuivat kaikki tuolloisen yhteiskunnan tärkeät tahot: SAK, sosialidemokraatit ja kommunistit, poliisi ja maan hallitus. Lakon vastustajat pitivät kansalaiskokouksia, maataloustuottajat ryhtyivät elintarvikkeiden luovutuslakkoon. Valtakunnan tasolla vastakkain olivat keskusjärjestöt, paikallistasolla yksittäiset ihmiset, eikä mellakoinniltakaan vältytty.
Tomi Mertasen tutkimus on ensimmäinen yleislakkoon johtanutta kehitystä sekä lakon todellista luonnetta ja merkitystä käsittelevä kokonaisesitys. Se perustuu laajaan alkuperäiseen arkistomateriaaliin ja paljastaa runsaasti uutta, yksityiskohtaista tietoa lakon toimijoista ja tapahtumista. Kiinnostavasti kirjoitettu kirja valaisee lakon tunnelmia koko maassa, myös yksilötasolla.
* Kuvausteksti saattaa koskea teoksen toista versiota. Kuvauksessa mainitut yksityiskohdat, kuten mahdolliset oheistuotteet, eivät välttämättä ole osa valitsemaasi teosta. Valitsemasi teoksen tarkat tiedot löytyvät alla olevasta ominaisuusluettelosta.
Tuoteryhmä | |
---|---|
Tekijä | Tomi Mertanen |
Teoksen nimi | Yleislakko 1956 |
Avainsanat | poliittinen historia, lakot, työmarkkinat, ammattiyhdistysliike |