Tomi Tuominen : Kansainvälinen yksityisoikeus Euroopan unionissa
Kansainvälinen yksityisoikeus Euroopan unionissa -teos käsittelee kaikkia keskeisiä unionin asetuksia, jotka sääntelevät toimivaltaa, lainvalintaa sekä tuomioiden tunnustamista ja täytäntöönpanoa rajat ylittävissä yksityisoikeudellisissa riita-asioissa. Asetusten sisältöä käsitellään sekä periaatekeskeisesti että käytännönläheisesti. Yleiset linjat asetusten tulkintaan rakentuvat unionin tuomioistuimen ennakkoratkaisuiden pohjalta. Käytännönläheiset esimerkit perustuvat puolestaan kotimaiseen hovioikeuskäytäntöön. Teos on ainoa ajan tasalla oleva yleisesitys unionin kansainvälisestä yksityisoikeudesta.
OTT Tomi Tuominen toimii oikeustieteen yliopistonlehtorina Lapin yliopistossa ja on lisäksi eurooppaoikeuden dosentti Helsingin yliopistossa. Tuominen on erikoistunut eurooppalaiseen valtiosääntöoikeuteen, Euroopan unionin sisämarkkinaoikeuteen ja unionin oikeuden kansallisiin vaikutuksiin.
* Kuvausteksti saattaa koskea teoksen toista versiota. Kuvauksessa mainitut yksityiskohdat, kuten mahdolliset oheistuotteet, eivät välttämättä ole osa valitsemaasi teosta. Valitsemasi teoksen tarkat tiedot löytyvät alla olevasta ominaisuusluettelosta.
Tuoteryhmä | |
---|---|
Tekijä | Tomi Tuominen |
Teoksen nimi | Kansainvälinen yksityisoikeus Euroopan unionissa |