Tomi Viitala : Osakeyhtiön voitonjaon verotus
Osakeyhtiö on yleisin yritystoiminnan harjoittamisen muoto. Osakeyhtiön ja sen omistajien erillinen verovelvollisuus tuo verosuunnitteluun sekä haasteita että mahdollisuuksia.
Kirja on selkeä ja ajankohtainen esitys listaamattoman osakeyhtiön eri voitonjakomuotojen verokohtelusta ja edullisuudesta listaamattoman osakeyhtiön omistajien näkökulmasta veromuutosten valossa.
Käsiteltäviä aiheita ovat muun muassa osingon, palkan, vuokra- ja lainajärjestelyjen, pääomanpalautusten ja osakeluovutusten verokohtelu. Lisäksi arvioidaan osakeyhtiömuotoisen yritystoiminnan verotuksellista edullisuutta muihin yritysmuotoihin verrattuna. Kirjassa käsitellään myös osinkoverotuksen erityistilanteita, kuten väliosinkoa, suosivaa osingonjakoa ja osingonjakopäätöksen peruuttamista, sekä työpanokseen perustuvan osingon verotusta. Kansainväliset tilanteet, kuten voitonjako ulkomaiselle osakkaalle ja osingot ulkomaiselta osakeyhtiöltä, käsitellään omina lukuinaan.
Kirjassa on huomioitu vuoden 2018 alusta voimaan tulevat veromuutokset, ja asioita käsitellään monipuolisesti lukuisten esimerkkien avulla.
* Kuvausteksti saattaa koskea teoksen toista versiota. Kuvauksessa mainitut yksityiskohdat, kuten mahdolliset oheistuotteet, eivät välttämättä ole osa valitsemaasi teosta. Valitsemasi teoksen tarkat tiedot löytyvät alla olevasta ominaisuusluettelosta.
Tuoteryhmä | |
---|---|
Tekijä | Tomi Viitala |
Teoksen nimi | Osakeyhtiön voitonjaon verotus |
Avainsanat | sijoitetun vapaan oman pääoman rahasto, alihintainen luovutus, palkanluonteinen etu, luontoisetu, pääomatulo, listatun yhtiön osinko, kaksinkertainen verotus, verosuunnittelu, pääomatulo-osuus, omistajan verovelvollisuus, osakaslaina, nettovarallisuus, listaamattoman yhtiön osinko, rajat ylittävä osinko, holdingyhtiö, luovutustappio, korkotulo, yhtiömuotojen verotus, ansiotulo, voitonjako, SVOP, osakkeen matemaattinen arvo, väliosinko, osakeluovutusten verotus, ylihintainen luovutus, palkka, SVOP-palautus, yhtiömuodot, pääomanpalautus, luovutusvoitto, Osakeyhtiö, peitelty osinko, osinko, työpanososinko, palkkaa vai osinkoa, osingonjako, osakkeenomistaja, suosiva osingonjako |