Tommi Borg : Geenit ja Juuret: Evijärven tarina
Pienen maaseutupitäjän historia ja asutushistoria ovat yllättävän monipuolisia ja mielenkiintoisia. Evijärven ympäristö on ollut tiheästi asuttu tuhansien vuosien ajan, aina kivikaudesta lähtien. Museoviraston mukaan yli puolet Järviseudun arkeologisista löydöistä on sijoittunut Evijärvelle.
Evijärvi tunnetaan oppikirjoista savolaiskiilan ja murteiden pohjoisimpana pitäjänä, jonne kaskenpolttajat Savosta saapuivat lisänä 1500-luvulla. Länteen päin Etelä-Pohjanmaan murteet kuuluvat vain parin peninkulman päästä, pohjoisrajalla puhutaan suomenruotsia ja idässä naapuripitäjässä Vetelin ja Keski-Pohjanmaan murteita. Nykytiede, mukaan lukien arkeologia ja DNA-tutkimukset, on tuonut uutta tietoa asukkaista ennen kirkonkirjoja ja muita kirjallisia lähteitä.
Kirja ei ole vain genealogian ja historian tietopaketti, vaan myös esimerkki siitä, kuinka moderneja teknologioita — kuten DNA-analyysiä — voidaan käyttää historiallisen tiedon ja itseymmärryksen laajentamiseen. Vaikka kirjassa ei ole onnistuttu selvittämään kaikkia Evijärven alueen asukkaiden esivanhempien juuria, se kantaa ylpeästi nimeä, joka heijastaa sen pääaiheita — geenejä ja juuria. Nyt DNA-tutkimukset ovat laajentaneet Ähtävänjoen reittiä aina Pirkanmaalle ja Tornionjoelle asti sekä ympäri Itämerta.
Kirjan teko alkoi periaatteessa jo 23 vuotta sitten www.tompansuku.net-sivuston tekemisellä suoraan nettiin, alun perin muiden sukututkijoiden hyödynnettäväksi.
* Kuvausteksti saattaa koskea teoksen toista versiota. Kuvauksessa mainitut yksityiskohdat, kuten mahdolliset oheistuotteet, eivät välttämättä ole osa valitsemaasi teosta. Valitsemasi teoksen tarkat tiedot löytyvät alla olevasta ominaisuusluettelosta.
Tuoteryhmä | |
---|---|
Tekijä | Tommi Borg |
Teoksen nimi | Geenit ja Juuret: Evijärven tarina |
Avainsanat | Borg, Lassila, historia, asutushistoria, suvut, Evijärvi (kunta) |